Tutustu, ihastu ja rakastu!

Lumesta notkuvat oksat heiluvat hiljaa tuulessa kun astelet leveää tietä eteenpäin. On harvinaisen kaunis talviaamu, joten olet lähtenyt kävelylle naapurustoon. Ihastelet lumista maisemaa, kun yhtäkkiä kuulet pientä piipitystä ja näät muuttorekan peruuttavan ulos eräästä pihasta. Kysäiset ohimennen, että mitä täällä oikein tapahtuu. Nainen esittelee itsensä Wonder Hilliksi ja kertoo sitten, että aikoo pistää suurehkon hevostilan pystyyn vanhan maatilan maille, jossa kasvatetaan lähinnä puoliverisiä ratsuhevosia...

Niinhän siinä siis kävi, että Wonderin pari muuta tallia kaatuivat ja nainen päätti aloittaa kokonaan alusta. Niinpä syntyikin Radieux. Sanana itse Radieux on ranskaa ja tarkoittaa "loisteliasta". Radieux on suuri siittola kuvitteellisessa Suomessa ja se kasvattaa pääosin puoliverisiä. Tilan maat ulottuvat muutaman kilometrin päähän ja joka sentti on käytetty hevosten hyvinvoinnin edistämiseksi. Koko komeuden keskellä kohoaa vanha valkoinen päärakennus, sekä kolme suurta tallia, jotka on kunnostettu ja remontoitu oikein kunnolla. Näitä ympäröivät suuri kenttä valaistuksineen, kuin myös punaiseksi maalattu maneesi, sekä lukuisat aidatut tarhat ja laitumet. Hevosia Radieuxin talleihin mahtuu koko komeudessaan 60. Karsinoita on oritallissa 25, tamma- ja varsatallissa 30 ja yksityistallissa 5.

Paikan omistaja on 19-vuotias nuori nainen nimeltänsä Wonder Hill, eli ihan vain Wonder. Wonder on hyvin ystävällinen ja huumorintajuinen tallinomistaja, sekä kokenut ja taitava hevosnainen. Hänellä on nuoresta iästään riippumatta paljon kokemusta hevosista ja niiden kasvatuksesta, onhan nainen kuitenkin melkein kirjaimellisesti syntynytkin satulassa. Tilaa Wonderin kanssa pyörittää hänen 22-vuotias kihlattunsa Tom Bluemount, joka on myös työskennellyt hevosten parissa lähemmäs 15-vuotta.

Tallikategorialtaan Radieuxhan on siittola, eli täällä syntyy lukuisa määrä varsoja vuosittain. Tämä myös tarkoittaa sitä että suurin osa oreistamme astuvat ulkopuolisiakin tammoja. Suurin osa varsoista on varattavissa tai myydään peruskoulutksen jälkeen, vain harva jää Radieuxiin kilpailemaan ja jatkamaan sukua. Muuta toimintaa Radieux ei juuri järjestä, paitsi yksityisille se tarjoaa karsinapaikkoja 600v€:n kuukausihinnalla, ja myös kilpailuja tilalla järjestetään melko tiuhaan tahtiin.

Ulkoasun ja kuvan © Wonder Koodaus © Rinja